Taiteilijalla on polkkatukka, näyttävä kukkaseppele hiuksissa ja silmälasit. Hän hymyilee.

Miira Kangas (s. 1989) on naantalilainen taiteilija. Hän on Taidekeskus Into ry:n jäsen ja hän työskentelee yhdistyksen taidekeskuksessa TaidePompossa. Kuvataiteilija Eija Ruoho on toiminut hänen mentorinaan vuodesta 2009 lähtien.

Miira suunnittelee pukuja. Hänen työskentelynsä keskittyy pukuluonnosten maalaamiseen akryyliväreillä ja pukujen valmistamiseen. Häkellyttävää Miiran työskentelyssä on tuotteliaisuus: aamupäivisin hän maalaa samanaikaisesti useita maalauksia ja iltapäivällä hän drapeeraa kangasta mallinuken ylle. Oikeastaan hän tekee samaa kuin muotitalojen suunnittelijat.

Vuonna 2017 Miira kiinnostui pukusuunnittelusta ja hänelle hankittiin mallinukke, kankaita ja ompelutarvikkeita. Vuonna 2020 Miira sai Taidekeskus Intosta oman ateljeen ja vapaaseen käyttöönsä morsiuspukuliikkeen loppuvaraston kaikki kankaat, ruusukkeet ja pitsit. Miira Kankaan ensimmäinen yksityisnäyttely oli vuonna 2023 esillä Turussa Galleria Intossa Aboa Vetus & Ars Nova museossa. Miiran ensimmäinen näyttely koostui reilusta 80 abstraktista ja värikylläisestä maalauksesta sekä iltapukujen uniikkikappaleista. Teokset on valmistettu 2020–2023 aikana.

Maalausten aiheena on aina iltapuku, vaikka ilmaisu on lähes täysin abstraktia. On suorastaan mykistävää, miten maalausten sommitelma tuo esiin naisellisen figuurin tai jonkinlaisen kauneusihanteen ja samalla operoi konkretistisen toistuvuuden kanssa.

Miiran spontaani selitys miksi hän tekee pukuja, on seuraava: ”Se on kivaa.”

Miira Kangas

Taidestudio: Taidekeskus Into ry

”Miksi teet pukuja?”

”Se on kivaa.”

 

Teokset

Yleisnäkymä näyttelystä, Galleria Into 2023 Miira Kangas

Yleisnäkymä näyttelystä, Galleria Into

  • Vuosi: 2023
  • Kuvataidelaji: Installaatio
Näytä
Nimetön 2023 Miira Kangas

Nimetön

  • Vuosi: 2023
  • Koko: 287x372cm
  • Kuvataidelaji: Maalaustaide, Installaatio
Näytä
Miiran kädet 2022 Miira Kangas

Miiran kädet

  • Vuosi: 2022
  • Koko: 31x41cm
  • Kuvataidelaji: Maalaustaide
Näytä
Puvut 2023 Miira Kangas

Puvut

  • Vuosi: 2023
  • Kuvataidelaji: Tekstiilitaide, Muu
Näytä
Julkinen teos Viking Line -lähtöterminaalin aulassa 2023 Miira Kangas

Julkinen teos Viking Line -lähtöterminaalin aulassa

  • Vuosi: 2023
  • Kuvataidelaji: Maalaustaide, Installaatio
Näytä

CV

s. 1989

Taiteellinen työskentely

taidekeskus TaidePompo
2009- mentorina kuvataiteilija Eija Ruoho

Yksityisnäyttelyt

2023 Miira Kangas, Galleria Into, Aboa Vetus & Ars Nova museo, Turku

Yhteisnäyttelyt

2021 Getaf*ck*nglife, B-galleria, Turku
2009 Tarranäyttely Turun kaupunkiliikenteen busseissa, Turku
2016 ”INTO BANDEROLS” -yhteisötaideteos, Kauppakeskus Puuvilla, Pori
2016 Täytekakku-yhteisötaideteos, Kauppakeskus Hansa, Turku
2012 Vaalitäkki-yhteisötaideteos, Kauppakeskus Hansa, Turku
2012 Luokkakuvat tapetilla -yhteisötaideteos, Kauppakeskus Hansa, Turku

Julkiset teokset

Osa Galleria Intossa Aboa Vetus & Ars Nova museossa esillä olleesta pukuteoksesta on sijoitettu pysyvästi Turun Viking Linen lähtöterminaalin aulaan. Teos kuuluu Taidekeskus Into ry:n kokoelmiin.

Jäsenyydet

Taidekeskus Into ry

Julkaistu: 18.3.2024 Muokattu: 25.3.2024