Kirsi Mikkonen

Mikkosen värit ovat yleensä kirkkaita ja selkeitä. Ääriviivojen rajaamat väripinnat pysyvät yleensä puhtaina, ja värien kokonaisvaikutus, niiden sekoittuminen, syntyy vasta katsomistapahtumassa. Näin värit ja kuvasommittelun tuottama rakenne yhdistyvät koko ajan elossa ja liikkeessä pysyväksi rytmiksi. Toisinaan niiden leikki muistuttaa vaihduntakuvioita. Katsojalla ei ole tarjolla juurikaan yksittäisiä kohtia, joihin katse voimakkaammin hakeutuisi. Näin teos elää koko ajan. Varsinkin Mikkosen isoimmissa töissä, kuten Toscanassa tehdyissä kankaissa, tämä vaikutelma on todella voimakas.

-Otso Kantokorpi

Kirsi Mikkonen

Taidestudio: Kirsikoti

Aloitin taiteen tekemisen mammani Raija Mikkosen taideleireillä Kolilla. Taisimme piirtää ja maalata tauluja. Lieksan Taidetoimintakeskuksella kävin myös maalaamassa sen alkuaikoina. Muutin äitini ja veljeni kanssa Kirsikotiin ja aloimme kunnostamaan tätä taloa. Raivattiin myös piha siistiksi kaikista roskista. Tehtiin alkuaikoina kuvanveistoleirillä pihalle karhu. Opettajana oli silloin Pekka Syväniemi Pellosta. Oli monenlaisia taideleirejä silloin ja minä osallistuin kaikkiin. Oli myös taideleiri Itävallassa kymmenen päivää. Kävin parin asukkaan kanssa siellä ja Raija oli mukana ja Lahdesta yksi opettaja.

Maalaan Kirsikodin taidetyöpajassa vahakangasta, puuesineitä ja tarjottimia. Minulla on myös tilauksia jatkuvasti. Maalaan myös reaktiiviväreillä neuleita. Siinä on monenlaista vaihetta. Maalaan joskus Italiassa mamman luona tauluja. Minun lempiaihe on Via Toscana, koska saa leikkiä kirkkailla väreillä. Olemme käyneet aikaisemmin monta kertaa isona ryhmänä maalaamassa Toscanassa. Olimme siellä monta viikkoa maalaamassa Toscanassa tauluja ja pidettiin myös näyttelyitä ja saatiin kukkia. Maalaan tilaustyönä isoja taulunpohjia tilausten mukaan. Maalaan myös eläinaiheisia tauluja. Minä katselen eläinaiheisia kirjoja ja otan sieltä vähän mallia. Olen nuorempana opiskellut eläintenhoitoa ja käynyt myös koulua, jossa oli eläimiä.

Jatkan maalaamista, kun tulee hyvä mieli ja hyvä olo, kun on tehnyt töitä.

Teokset

Viidakossa 2 2001 Kirsi Mikkonen

Viidakossa 2

  • Vuosi: 2001
  • Koko: 90x135cm
  • Kuvataidelaji: Maalaustaide
Näytä
Via Toscana  Kirsi Mikkonen

Via Toscana

  • Kuvataidelaji: Maalaustaide, Installaatio
Näytä
Rannalla 2000 Kirsi Mikkonen

Rannalla

  • Vuosi: 2000
  • Koko: 90x135cm
  • Kuvataidelaji: Maalaustaide
Näytä
Omakuva 2000 Kirsi Mikkonen

Omakuva

  • Vuosi: 2000
  • Koko: 65x50cm
  • Kuvataidelaji: Maalaustaide
Näytä
Meidän talo Italiassa 2003 Kirsi Mikkonen

Meidän talo Italiassa

  • Vuosi: 2003
  • Koko: 70x100cm
  • Kuvataidelaji: Maalaustaide
Näytä
Harmaiset kalliot 2005 Kirsi Mikkonen

Harmaiset kalliot

  • Vuosi: 2005
  • Koko: 90x130cm
  • Kuvataidelaji: Maalaustaide
Näytä

CV

s. 1969

Yhteydenotto taiteilijaan: Kirsikoti, kirsikoti@kirsikoti.fi, 044 339 9854 (Kirsi Mikkonen), 040 773 0007 (Kirsikoti)

Yksityisnäyttelyt

01.10.96- 29.03.06 Hyvä Mieli, Lieksa
18.10.-05.12.06 Elämän värit, Galleria ARX, Hämeenlinna
19.06.- 31.08.08 Via Toscana, Käsityökeskus, Nurmes
07.07.16- Lieksan terveysaseman aula

Vaihtuva näyttely/ Tuote-esittelyt näyteikkunassa sekä taidenäyttelyt palvelutiloissa, Nordea, Lieksa, 2006- 2014

Ryhmänäyttelyt teemoittain

Kirsikodin taiteilijat

23.07.- 05.07.96 Kirsikoti, Lieksa
16.06.- 24.06.96 Kirsikoti, Lieksa
20.07.- 27.07.97 Kirsikoti, Lieksa

Näin se on nähtävä

23.09.- 05.10.96 Joensuun kaupunginkirjasto
20.11.- 21.12.96 Ebeneser, Helsinki
14.03.- 21.12.96 Kehitysvammaliitto, Helsinki
29.04.- 08.06.97 Lasten ja nuorten Taidekeskus, Hyvinkää
19.11.- 02.12.97 Kulttuurikeskus, Lieksa
02.02.- 25.02.98 Pyhäselän kirjasto

Merellä

03.12.98- 15.01.99 Liikunta- ja kulttuuritalo, Juuka
26.01.- 22.04.99 Koivulan kerhotila, Pyhäselkä
01.04.- 22.04.99 Kiteesali, Kitee
13.06.- 15.08.99 Galleria Sininen ikkuna, Punkaharju

Avoin kirja

01.12.99- 21.01.00 Sairaalagalleria Mokoma, Joensuu
01.02.- 07.04.00 Joensuun yliopisto
01.02.- 18.04.00 Honkalammen keskuslaitos
13.04.- 30.04.00 Lieksan kirjasto
15.06.- 13.08.00 Galleria Sininen ikkuna, Punkaharju
12.09.- 22.09.00 Ev.lut. Seurakuntakeskus, Joensuu
29.03.- 31.03.01 Pohjoismaiset kehitysvammatyön päivät, Karjaa
01.09.- 07.09.03 Ev.lut. Seurakuntakeskus, Joensuu
10.09.- 12.09.03 Kädentaito EXPO, Kuopio
10.10.- 12.10.03 Savon aika, Kuopio
28.-29.10.17 Uskon yö, Lieksa

Puhaltajat

26.07.- 28.08.00 Vuoden vaski-ikkuna, Posti, Lieksa

Kasvoista kasvoihin

30.05.- 17.06.01 Galleria BE´19, Helsinki
12.06.- 31.07.01 Kulttuuri.tv

Ateljee Hännätön kissa

01.- 31.10.01 Karellikeskus, Joensuu
25.04.- 02.06.02 Hehkua, Varkauden taidemuseo
01.06.- 31.07.02 Kunnanvirasto, Kiihtelysvaara
17.08.-13.10.02 Nykytaiteen museo Kiasma, Helsinki
20.09.- 27.10.02 Kirahvi ja käärme ainakin, Hyvinkään taidemuseo
08.10.- 05.01.03 Ampiainen ruohikossa, Kouvolan taidemuseo
16.01.- 27.04.03 Perhonen ja muita eläimiä, Luontokeskus Ukko, Koli
16.06.- 22.08.03 Kymmenen vuotta juhlaa, Kirsikoti, Lieksa
31.05.- 30.08.06 Nukkuva elefantti! ei! Kallio tanssii! Luontokeskus Ukko, Koli
02.07.- 30.07.06 Kirsikodin taiteilijoiden töitä vuosien varrelta, Piirolan piha, Ilomantsi
09.11.- 30.11.06 Kirsikodin nuoret taiteilijat, Opettajacollege, Petroskoi
02.01- 31.01.07 Taitokortteli, Joensuu
02.01- 31.01.07 Joelin kirja ja taide, Joensuu
06.05.- 30.05.08 Kirjastogalleria, Outokumpu
01.11.- 23.11.08 Galleria Broms, Helsinki
12.06.- 30.08.09 Kylätoimintakeskus Kukko, Vuonislahti
12.06.- 30.08.09 Kestikievari Herranniemen Aittagalleria, Vuonislahti
07.07.- 31.08.09 Lieksan kirjasto
14.09.- 29.09.09 Kulttuurikeskus, Lieksa
01.12.- 18.12.09 Lehmon näyttelytila
02.05.- 31.05.11 Retro, Lieksan kirjasto
06.08.- 30.09.13 Eläimiä meiltä ja maailmalta, Reijolan yhteisötalo/ kirjasto
26.03.- 15.09.14 With love, Pielisen museo, Lieksa
27.06.- 30.07.14 With love, Huhdasjärven kylätalo
03.07.- 18.11.15 Kallio tanssii, Nordea, Lieksa
22.10.14.- 26.02.15 Vuosien varrelta, Kulttuurikeskus, Lieksa
07.01.- 21.03.16 Kirsikoti ennen ja nyt, Kulttuurikeskus, Lieksa
20.06.- 31.08.16 Kertoma! Vuokalan myllymuseo, Savonranta
27.07.- 16.08.16 Kaikuja! Taidekeskus Ahjo, Joensuu
15.08.- 30.9.17 Raiteilla – Maalauksia maailmalta, Pulsan asema, Lappeenranta
01.02.- 28.02.18 Kirsikoti 25, Lieksan kirjasto
29.06.- 16.09.18 Kirsikoti 25 – Kotona Lieksassa, Kirsikoti, Lieksa
19.09.- 11.11.18 Kirsikoti 25 – Kotona Lieksassa, Kulttuurikeskus, Lieksa
26.10.- 28.10.18 Oodi ilolle, Lieksan ev.lut. kirkko
15.11.- 15.12.18 Kirsikoti 25 – More than Black and White, Kaapelitehdas, Helsinki
09.06.- 02.07.19 Kotoa Lieksasta, Taidekeskus Ahjo, Joensuu
04.09.- 06.10.19 Ateljee Hännätön kissa – Vierailulla taiteiden taikayössä, Kuhmotalo

Nukkuva elefantti! EI! Kallio tanssii!

31.05.- 30.08.06 Luontokeskus Ukko, Koli

Via Toscana

20.10. – 26.10.03 Teatro Rosini, Lucignano, Italy
24.02. – 15.03.04 Taidekeskus Ahjo, Joensuu
04.10. – 30.11.04 Ullakon näyttelytila, Tuupovaara
04.03. – 03.04.04 Kemin historiallinen museo
30.06. – 21.07.05 Sininen talo, Salo
03.08. – 31.12.05 Sairaalagalleria Mokoma, Joensuu
19.09. – 25.09.05 Presso La Biblioteca, Lucignano, Italy
17.02.- 17.03.06 Kulttuurikeskus, Lieksa
07.08.- 16.08.10 Galleria Furio del Furia, Foiano della Chiana, Italy
25.06.- 29.06.12 Via Roma 9, Lucignano, Italy
13.06.14- Osteria Della Lodola, Foiano Della Chiana, Italy
24.05.14 – Ristorante il Goccino, Lucignano, Italy

Kotimaiset yhteisnäyttelyt

05.01.- 27.01.02 Koko elämä, Taidekeskus Ahjo, Joensuu
03.10.- 02.11.03 Pohjois-Karjalan aluenäyttely, Taidekeskus Ahjo, Joensuu
10.06.- 15.08.04 Sivusta katsoen – Taju 2004, Hyvinkään taidemuseo
10.02.- 30.05.05 Malluainen ja vipeltäjät, Galleria ARX, Hämeenlinna
03.06.- 06.08.06 Aurinko ja kolme kuuta, Voipaalan taidekeskus, Valkeakoski
31.03.- 02.05.08 Mielikuvia Afrikasta, Keskusseurakuntatalo, Hämeenlinna
18.06.- 31.07.11 Naivismin alkulähteillä, Iittalan taidetalo, Hämeenlinna
03.10.- 27.10.12 Outsider design 2012 – Muotoilua marginaalista, Lahden muotohuoltamo
23.10.13- 20.05.14 Pellavan monta elämää, Kylätoimintakeskus Kukko, Vuonislahti
11.04. – 04.05.14 Valloittajat, Porvoon Taidehalli
07.04.- 29.12.15 Kirsi & Päivi, Taitokeskus, Lieksa
11.10.- 05.11.17 Valojuhla, Galleria ARX, Hämeenlinna

Kansainväliset yhteisnäyttelyt

1994 MENCAP International Exhibition of Art
1995 MENCAP International Exhibition of Art
1996 MENCAP International Exhibition of Art
03.11.- 06.11.99 REHA, Dysseldorf, Germany
27.04.- 31.05.00 Boats in Vasamuseum, Stockholm, Swerige
22.11.- 24.11.02 Taito, Schloss Schiltern, Austria
03.10.- 31.10.03 Kaupunginmuseo, Lucignano, Italy
03.06.- 06.08.06 Aurinko ja kolme kuuta, Voipaalan taidekeskus, Valkeakoski
09.08.- 25.10.08 Kraftkunstkunstkraft, Gaia museo, Danmark
10.05.- 27.09.09 It´s Beautiful here – tekstiilinäyttely 2009, Makasiini, Fiskars
08.09 – 07.10.12 Maske und Verwandlung, Schauraum K3 Galerie, Germany

Huiling & Kirsikoti – Tunnelmia Kiinasta ja Suomesta – Four Seasons Reflection

08.09.- 28.09.12 Taidekeskus Ahjo, Joensuu
05.10.- 02.11.12 Kulttuurikeskus, Lieksa
07.11.- 29.11.12 Pyhäselän kirjasto
05.02.- 22.02.13 Ilomantsin Kunnantalo
24.08.- 22.09.13 Four Season Hotel, Guangzhou, China
30.09.- 20.10.13 Redtory Art & Design Factory, Guangzhou, China
01.04.- 30.04.14 Hangzhou Huiling, Hangzhou, China
24.06.- 27.06.09 Taidetta ilman rajoja, Tamperetalo
26.09.- 08.11.09 Afrikan eläimiä, Rackstadmuseet, Sweden
09.11.- 07.11.10 The beauty of outsider art, Budapest, Hungary

Muuta

Kanssani hän kulkee – Kehitysvammaisten messu, 2002- 2013 tallenteet, esiintymisiä

Osana luomakuntaa, 2018 Yhteisvastuukampanjan näyttely kiersi ympäri Suomea seurakuntien tilaamana

International art symposium, 2009 Institut der Caritas St. Pius/Steegen und Peuerbach

KOLI ympäristötaidefestivaali, 2013 Kolin kansallispuisto

Muotinäytökset: Satu Puutarhasta, Kulman juhlasali, Lieksa, 2007 Lieksan yrittäjien muotinäytös, Lieksan kulttuurikeskus

Työskentelyjaksolla Italiassa

20.09.- 31.10.03 Dokumentti Kirsikoti Toscanassa
04.09.- 02.10.05
17.07.- 21.08.10 Dokumentti Kirsikoti maailmalla
16.05.- 17.06.11
24.04.- 20.06.12
14.04.- 19.06.14

KOLI ympäristötaidefestivaali, 2013- 2016

2006 Joensuun taiteilijaseuran ammattijäsen

2006 Kettukin vuoden taiteilija

Julkaisut

2006 Kirsi Mikkonen – Ari Sainio & Otso Kantokorpi

Henkilökohtaiset apurahat

2006 Lieksan kaupungin kulttuuritoimi 1000,00€

Maalauksia kokoelmissa:

Kehitysvammaliitto 3
Perttulan erityisammattikoulu
Paolon säätiö
Lieksan kaupunki 2
Kauniaisten musiikkiopisto
P-K:n sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä 4
Kettuki 6
Ilomantsin kunta
Joensuun Ev.lut. Seurakuntayhtymä 4
HUS 3

Julkaistu: 7.3.2022 Muokattu: 7.3.2022