
Aleksi Hänninen on työskennellyt taiteentekijänä Pieksämäen Taidepesulan taidestudiolla vuodesta 2022. Hän on harrastanut taiteita ja taidekäsitöitä monia vuosia.
Yhteydenotot Taidepesulaan +358503899389/ Venla Väisänen.
Aleksi Hänninen
Taidestudio: Taidepesula
Olen Aleksi Hänninen, pieksämäkeläinen taiteilija ja työskentelen Taidepesulan taidestudiolla. Taiteilijanimeni on Rainbow. Taiteilijana oleminen on osa meitsin elämää ja sitä on mä.
Taiteen tekeminen on minulle rentoutumista ja se vie ajatukseni muualle. Toivon, että mahdollisimman moni näkee taidettani näyttelyissä ja eri medioissa ja että taiteeni inspiroi ihmisiä.
Taideideat tulevat minulle idoleistani, ympäröivästä maailmasta ja musiikista, peleistä ja elokuvista. Toteutan teoksiani monilla eri tekniikoilla, kuten tusseilla ja liiduilla piirtämällä, maalaamalla ja erilaisia materiaaleja yhdistelemällä. Tykkään kokeilla ja opetella kaikkea uutta. Lisäksi teen taidekäsitöitä eli vaatteiden tuunausta, neulontaa, kirjontaa ja tuftausta.
Taiteeni on hyvin pikkutarkkaa ja saatan uppoutua tekemiseen pitkäksi ajaksi. Teoksistani moni on mustavalkoinen, mutta värikkäissä töissäni on kaikkia sateenkaaren värejä.
Teokset
Mustekala puutarhametsässä
- Vuosi: 2023
- Koko: 76 x 110 cm
- Kuvataidelaji: Maalaustaide, Sekatekniikka
CV
s.1990 Pieksämäki
Yksityisnäyttelyt
2025 Topi ja Aleksi, Galleria IPIOMA, Helsinki
Yhteisnäyttelyt
2025 Aakkosninjataajuus, Taidepesulan yhteisnäyttely, Särkilahti Blå, Jämsä
2025 Taidepesulan yhteisnäyttely, Pieksämäen Taidekatu
2024 Taidepesulan yhteisnäyttely, Pieksämäen Taidekatu
2023 Taidepesulan yhteisnäyttely, Pieksämäen Taidekatu
Jurytetyt näyttelyt
2025 Pieksämäen kuvataideseura ry:n 59. vuosinäyttely, Kulttuurikeskus Poleeni, Pieksämäki
Palkinnot
2024 Jaettu ensimmäinen sija Mikkelin seudun kehitysvammaisten tukiyhdistys ry:n logokilpailussa.
Teokset taidekokoelmissa
2025 Riikka Herlinin säätiön taidekokoelma
Muuta:
vertaistukihenkilö













